Yritys on perustettu vuonna 1969
Yritys on perustettu vuonna 1969

Sencor perustettiin Japanissa vuonna 1969. Nykyään Sencor toimittaa yli 1000 tuotetta kuudessa tuoteryhmässä yli 25 maahaan ympäri maailman.

Sencor yrityksenä.


Sencor tavaramerkki

SENCOR on kotielektroniikkalaitteiden valmistaja, perustettu Japanissa 1960-luvun lopulla ja yritys on tavoitellut arvostettua asemaa  äänilaitteiden teknologian alalla. 1990-luvun alussa SENCOR:iin tullessa eurooppalaiseksi tavaramerkiksi, tapahtui tuotevalikoiman huomattava laajeneminen. SENCOR on tavaramerkki, joka yhdistää japanilaisen viimeistellyn teknologian nykyaikaiseen mukavan elämäntyylin suuntauksiin, liittäen myös hienosäädön, individualismin ja viihteen. Yritys on tunnettu laajan tuotevalikoimansa, muotoilun, innovaation ja hienosäätönsä puolesta.

SENCOR tavaramerkin tarina

  • Yritys perustettiin vuonna 1969 Japanissa, kun maassa oli tapahtumassa elektroniikkateollisuuden nopea kehittyminen.
  • Tavaramerkin nimi on kombinaatio japanilaisesta sanasta "sen", mikä merkitsee 1000 ja latinankielisestä sanasta "cor" – eli 'sydän'.
  • Logon "o"-kirjain oli muotoiltu punaisena pisteenä, joka on nousevan auringon symboli ja lupaus laadusta.
  • Tavaramerkin filosofia on tuottaa ihmisille tuotteita huomaavaisuudella ja käyttömukavuudella
  • 1972 tuotannossa  tapahtui  läpimurto  SENCORin esitellessä ensimmäisen multitrack-kasettisoittimensa.
  • 1970-luvuilla yritys laajeni Aasiaan ja Eurooppaan, Sencorin nauhoittimet olivat suuri menestys Iso-Britanniassa.
  • Sencor tuotteiden kehityksen tuloksena esiteltiin vallankumouksellista, uutta teknologiaa – kasettisoittimen reverse-toimintoa tai kahdella kasetilla nauhoittavaa laitetta.
  • Sencorin esitellessä täysin uuden tuotteen - kasettisoittimen autoon -  se tuli  johtavaksi autostereoiden tavaramerkiksi.
  • Yritys siirtyy Eurooppaan 1990-luvun alussa, vaihtaa logon.
  • 2000- ja 2010-luvuilla tuotevalikoima laajenee nopeasti, koska SENCOR aloittaa laajan valikoiman kotielektroniikan ja täysin uusien hyödykkeiden valmistuksen.
  • Panostetaan yhä enemmän muotoiluun, väreihin, pakkauksiin ja jatkuvaan innovaatioon.
  • Tänään Sencor toimittaa yli 1000 tuotetta 6 tuoteryhmässä yli 25 maahaan ympäri maailman.
  • Tarina, joka alkoi vuonna 1969, jatkuu. Ja se jatkuu mahtavasti.

Historia

Alku

onas_1.jpgSENCOR tarina alkoi yli 20 vuotta aiemmin ennen  tavaramerkin syntyä. Japani kamppaili taloutensa käynnistämisessä sodan jälkeen vallitsevan laman takia. Talouden käynnistämiseksi käytettiin hallituksen tarjoamaa mahdollisuutta asiantuntemuksen oppimiseksi Yhdysvalloissa tai Eurooppassa. Japanin hallitus investoi siihen yli miljardi dollaria.  Japanin uusi taloudellinen nousu syntyi elektroniikan toimialan kehittämisen tuloksena. Ennen sotaa perustettujen yritysten - Panasonic, Hitachi, Sharp -  rinnalle syntyivät uudet tekijät kuten Sony, Akai, Sanyo, Aiwa sekä vuonna 1969 - Sencor. 1960-luvun lopussa tapahtunut  nopea kehitys ja  maailmanlaajuiset  vallankumoukselliset muutokset  heijastuivat kriittisesti myös Japanissa ja sen elektroniikka-alan yrityksissä. Maahantuotu teknologia ei pystynyt kilpailemaan kasvavien vaatimusten takia teollisuudessa vallitsevan laman takia. Tuloksena syntyi tarve Japanin omien yritysten luomien tutkimusten ja uudistusten tekemiseen, teknologian uusimiseen ja uusien tuotteiden luomiseen. Näin Japanin teknologiaihme sai alkunsa.

Kaiken muuttava vuosi 1969.

onas_2.jpgKirjailija Rob Kirkpatrick sanoi vuoden 1969 olleen "kaiken  muuttanut vuosi". Amerikkalaiset laskivat jalkansa Kuun pinnalle, venäläiset aikoivat päästä Venukselle. Syntyi Internet – ensimmäinen tietokone kytkettiin verkkoon. Siirrettiin ensimmäinen tekosydän. Vietnamin sota oli käynnissä, sodanvastaiset protestit voimistuivat, niiden kohokohtana järjestettiin Woodstock-festivaali. Punk-liike syntyi. Kaikkien näiden levottomien tapahtumien taustalla perustettiin Japanissa yritys nimellä Sencor, jonka tavaramerkin merkityksenä oli 'tuhat sydäntä' (SEN merkitsee japaniksi tuhatta, latinankielinen COR merkitsee ’sydän’). Jokaisen tuli panostaa työhönsä koko sydämellä, muutoin tuloksekkuutta ei olisi ollut odotettavissa. Sisukkaat sydämet, into ja selvä mielikuvitus lisättiin perinteiseen japanilaiseen kuriin, työmoraaliin ja perfektionismiin. Logoon lisäättiin pieni punainen aurinko (O-kirjain). Tämä punainen pallonmuotoinen symboli on Japanin merkityksellisimpiä – koska Japani on nousevan auringon maa. SENCOR:in kannalta tämä punainen aurinkosymboli merkitsee myös omistautumista: ”Tuotteittemme laatu on pian verrattavissa maailmankuulujen eliitti-tavaramerkkien enemmistöön.” Tuolloin muun muassa Blaupunkt edusti eliitti-tavaramerkkejä, legendaarisella sinisen pisteen logollansa.

onas_3.jpg

1970-luku – laajeneminen

Maailma oli 1970-luvulla vaikeuksissa öljykriisin takia, mutta Japanin elektroniikkavalmistajien elämä kulki ylämäkeä. SENCOR oli yksi niistä yrittäjistä. Tämä oli selvää alusta asti, sillä tuotemerkin päämäärä oli selkeä. Elektroniikkateollisuuden toimialalla on laatu kaiken perustana, SENCOR toimi tarkoituksenmukaisesti ja tavoitteena oli innovatiivisuus, monipuolisuus, erityinen sekä ainutlaatuinen muotoilu, värit, erikoisominaisuudet ja edullisuus. Alusta alkaen SENCOR oli tarkoitettu ihmisille, ei vain snobeille, vekottimien faneille tai keräilijöille. Yritys aloitti viennin Aasian ja Eurooppan kautta, laajensi markkinoita kaikiin viiteen maanosaan. SENCOR:in kasettisoittimet ja autostereot olivat suuri menestys sekä Iso-Britanniassaja ja pian sen jälkeen koko Euroopassa. Suurin menestys SENCOR:ille oli ensimmäinen vallankumouksellinen multitrack-stereosoitin, joka esiteltiin jo vuonna 1972. Sencorin kehittäjät toivat nopeasti pöytään myös muita innovatiivisia teknologioita, mm. kasettisoittimen peruutustoiminnon, kahden kasetin nauhurin tai kannettavan HiFi stereon – joka oli yksi ensimmistä Dolby NR®-varustetuista HiFi järjestelmistä. Sencor tarjosi Eurooppalle uusia autostereoita ja esitteli täysin uuden tuotteen – autoradion kasettisoittimella.

Sielukkaat tuotteet, jotka ovat valmistettu sydämellä

Teknologia ei ollut ainoa voima, jonka varassa SENCOR lähti liikkeelle. Lisävoimaa antoi edellä mainittu ’sydän’. Sencorin toivomuksena oli, että ihmiset voisivat nauttia tuotteittensa käyttämisestä. Täten oli olennaista, että tuotteet olisivat ainutlaatuisesti ja mielenkiintoa herättävästi muotoiltuja, käyttäjäystävällisillä ominaisuuksilla varustettuja ja intuitiivisia. Pelkästään viileä eleganssi ei ollut riittävä tekijä - päinvastoin, tuotteiden tuli olla värikkäitä, antaen jokaiselle mahdollisuuden löytää oma suosikkivärinsä, luoden sidoksen ihmisen ja teknologian välille.  Sencorin mottona oli: Elektroniikkalaitteiden käytön tulisi olla miellyttävää käyttäjälle. Tämä periaate on voimassa yhä nykyääkin.

onas_4.jpg

1990-luku – siirtyminen Eurooppaan

1990-luvulla SENCOR:sta tuli eurooppalainen yhtiö. Yritystä johdetaan Euroopasta käsin, tuotteet valmistetaan Aasiassa ja Euroopan maissa, mutta sydän on silti Japanissa. Sencor:in logoa muutettiin, mutta japanilaisen teknologiaihmeen perinteet ovat jatkuvasti läsnä. Samoin jatkuu myös alkuperäisten perustajien vakiinnutettu kehityssuunnitelma. Näkemys ja toiveet ovat samoja. Perusta, jolle tavaramerkki SENCOR rakentuu, on japanilaisen perinteen ja laadun sekä Eurooppalaisen liiketoimintaosaamisen yhdistelmä. Sydän on tässäkin kantavana voimana. Mikäli joku väittää, ettei tunteilla ole mitään tekemistä liiketoiminnassa, hän erehtyy.
 

Nykypäivä

onas_soucasnost.jpgMonipuolisuus ja innovaatio

Nykyään  SENCOR keskittyy useisiin trendeihin ollen ekslusiivinen tuotemerkki maailman markkinoilla. Ensimmäinen ja olennaisin on laaja tuotevalikoima. Kuten oli Japanissa 1970-luvulla ja koko maailmassa kolmannen vuosituhannen alussa, on tilanne tänäänkin samanlainen (SENCOR toimittaa tuotteita yli 25 maahaan koko maailmassa, laajentaa jatkuvasti tuotevalikoimaansa, jossa tänään on yli tuhat tuotetta kuudessa tuoteryhmässä (kodinelektroniikka, tablet tietokoneet ja puhelimet, toimisto- ja autoelektroniikka, keittiön pienkoneet, kauneus- ja terveyslaitteet jne.) Muiden tavaramerkkien edustajien puhuessa  innovaatioista, SENCOR tuo jatkuvasti innovaatiota tuotevalikoimaansa.

Muotoilu ja värit

Muotoilu on ensimmäinen asia, joka huomataan. Tämä pätee sekä tuotteiden, että pakkauksen osalta. Muutamassa tuotekategoriassa  SENCOR käyttää laajaa valikoimaa värejä. Värit ovat keskenään hyvin sovellettavissa, esim. mikäli hankitaan kymmenen keittiökonetta eri tarkoituksiin, jotka ovat purppuravärisiä, voi olla varma, että sävy on kaikilla samanlainen. Sencor pyrkii luopumaan melankolisista ja konservatiivisista, kalpeista keittiöistä ja asunnoista, tuomalla kuvaan väriä ja yksilöllisyyttä. Jokainen voi toiveittensa mukaisesti valita itselleen sopivat värit. Tässä syntyy ihmisen ja elektroniikkalaitteiden välinen kemia, ja se vahvistuu toiminnallisuuden, käyttäjäystävällisyyden ja loistavien ominaisuuksien kautta. Olennaista on myös edullisuus, koska aina puhutaan hinnasta, noudattaa Sencor seuraavaa sääntöä: laatua sopivalla hinnalla, eikä senttiäkään yli! Myös tuotepakkaukset ovat kauniita. Pakkauksen tuotekuvasta näkee täsmällisesti, millainen on pakkauksessa olevan tuotteen väri ja ulkonäkö.


Avaa kuvagalleria